Solidium on tänään tehnyt sopimuksen myydä koko 14,9 prosentin omistuksensa eli noin 22,4 miljoonaa tulevan Neleksen osaketta Valmet Oyj:lle (”Valmet”). Kauppahinta on 8,0 euroa osakkeelta, eli yhteensä noin 179 miljoonaa euroa. Hinta perustuu tulevan Neleksen viimeaikaiseen implisiittiseen markkina-arvoon osana Helsingin pörssissä noteerattua Metso-konsernia (Metso Oyj:n osingonjakopäätös huomioiden).

Kauppahintaa tarkistetaan tulevan Neleksen osakkeen pörssikaupankäynnin perusteella. Kauppakirjan ehtojen mukaisesti Solidiumilla on lisäksi oikeus lisäkauppahintaan eri tilanteissa kolmen vuoden aikana. Sopimus sisältää vuoden mittaisen luovutusrajoituksen (ns. ”lock-up”), jonka aikana Valmet voi luopua Neles-osakkeista ainoastaan Solidiumin suostumuksella. Solidiumilla on etuosto-oikeus kolmen vuoden ajan täytäntöönpanosta lukien.

Solidium uskoo, että Valmet menestyvänä globaalina teollisena toimijana ja tulevan Neleksen suurimpana omistajana pystyy edesauttamaan yhtiön kannattavaa kasvua ja arvonluontia. Solidium uskoo Valmetin suurimpana omistajana (11,1 prosentin omistusosuudella), että tämä on hyvä sijoitus Valmetille ja siten sen kaikille osakkeenomistajille. Valmet on julkaissut pörssitiedotteen osakekaupasta 17.6.2020.

Osakekauppa on tarkoitus toteuttaa heti kun Metson jakautuminen on astunut voimaan ja Neleksestä on tullut itsenäinen pörssiyhtiö, arviolta 1.7.2020.

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Antti Mäkinen, puh. 010 830 8905

 

Solidium on Suomen valtion kokonaan omistama osakeyhtiö, jonka tehtävänä on vahvistaa ja vakauttaa kotimaista omistusta kansallisesti merkittävissä yrityksissä ja kasvattaa pitkäjänteisesti omistustensa taloudellista arvoa. Solidium on omistajana kolmessatoista merkittävässä pörssilistatussa yhtiössä, joissa kaikissa Solidium on vähemmistöomistajana (Elisa Oyj, Kemira Oyj, Konecranes Oyj, Metso Oyj, Nokia Oyj, Nokian Renkaat Oyj, Outokumpu Oyj, Outotec Oyj, Sampo Oyj, SSAB AB, Stora Enso Oyj, TietoEVRY Oyj ja Valmet Oyj). Solidiumin sijoitusvarallisuuden arvo on noin 7,1 miljardia euroa. Lisätietoja: www.solidium.fi.