Solidium on nimittänyt yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi Reima Rytsölän (s. 1969). Rytsölä toimii tällä hetkellä varatoimitusjohtajana Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varmassa. Hän on aikaisemmin toiminut useissa johtotehtävissä Pohjola Pankki Oyj:ssä.

”Reima Rytsölällä on pitkä ja monipuolinen kokemus finanssialan ja viime vuosilta erityisesti sijoittamisen vaativista johtotehtävistä. Hän tuntee erinomaisesti Solidiumin toimintaympäristön ja täyttää muutenkin erittäin hyvin Solidiumin hallituksen tehtävälle asettamat kriteerit”, sanoo Solidiumin hallituksen puheenjohtaja Harri Sailas.

”Otan innostunein ja nöyrin mielin vastaan tämän yhteiskunnallisesti merkittävän tehtävän. Solidium on viime vuosien aikana vakiinnuttanut paikkansa tärkeänä omistajuuden kehittäjänä Suomessa ja on hienoa päästä jatkamaan ja edelleen kehittämään tätä työtä yhdessä erittäin ammattimaisen organisaation kanssa”, toteaa Solidiumin toimitusjohtajana aloittava Reima Rytsölä.

Reima Rytsölä aloittaa toimitusjohtajana mahdollisimman pian, mutta kuitenkin viimeistään 1.10.2022. Solidiumin toimitusjohtajan tehtäviä hoitaa väliaikaisesti lakiasiainjohtaja Ulla Palmunen 1.6.2022 alkaen siihen asti kunnes Reima Rytsölä aloittaa tehtävässään. Solidiumin toimitusjohtajan tehtävää vuodesta 2017 lähtien hoitanut Antti Mäkinen jättää tehtävän 31.5.2022.

Lisätietoja:
Solidium Oy; soittopyynnöt, hallituksen puheenjohtajan assistentti Inka Virtanen, puh. 010 830 8901
Reima Rytsölä; puh. 050 048 2691

Reima Rytsölän CV:n pääkohdat:

2014–             Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma, varatoimitusjohtaja, sijoitukset
2008–2013     Pohjola Pankki Oyj, pankkitoiminnan johtaja
1998–2007     Pohjola Pankki Oyj ja sen tytäryhtiöt, johto- ja sijoitustehtäviä

s. 1969
Valtiotieteiden maisteri, CEFA, AMP

Solidium on Suomen valtion kokonaan omistama osakeyhtiö, jonka tehtävänä on vahvistaa ja vakauttaa kotimaista omistusta kansallisesti merkittävissä yrityksissä ja kasvattaa pitkäjänteisesti omistustensa taloudellista arvoa. Solidium on omistajana kahdessatoista merkittävässä pörssilistatussa yhtiössä, joissa kaikissa Solidium on vähemmistöomistajana (Anora Group Oyj, Elisa Oyj, Kemira Oyj, Konecranes Oyj, Metso Outotec Oyj, Nokia Oyj, Nokian Renkaat Oyj, Outokumpu Oyj, Sampo Oyj, Stora Enso Oyj, Tietoevry Oyj ja Valmet Oyj). Solidiumin sijoitusvarallisuuden arvo on noin 8,6 miljardia euroa. Lisätietoja: www.solidium.fi.