Solidium Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jouko Karvinen on ilmoittanut eroavansa Solidiumin hallituksesta henkilökohtaisista syistä. Hän on toiminut Solidiumin hallituksen jäsenenä vuodesta 2021 ja hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2022 lähtien.

Hallituksen puheenjohtajaksi on 9.6.2026 nimitetty Jannica Fagerholm.

”Haluan sekä omasta että Solidiumin puolesta kiittää lämpimästi Joukoa hänen sitoutuneesta johtajuudestaan ja arvokkaasta työstään hallituksessa. Hänen pitkäaikainen ja laaja kokemuksensa talouselämästä ja johtamisesta on ollut merkittävä tekijä yhtiön kehittämisessä ja toiminnassa. Kiitän myös Solidiumin osakkeenomistajaa saamastani luottamuksesta”, sanoo Solidiumin hallituksen uusi puheenjohtaja Jannica Fagerholm.

Fagerholm on ollut Solidiumin hallituksen jäsen vuodesta 2019 ja varapuheenjohtaja vuodesta 2025. Hallituksen uudeksi varapuheenjohtajaksi on nimitetty Tuomas Hyyryläinen.

Solidium Oy

Lisätietoja: hallituksen puheenjohtaja Jannica Fagerholm; soittopyynnöt Natalie Nevaste, puh. 044 362 9198 

Solidium on Suomen valtion omistama sijoitusyhtiö, joka luo pitkäaikaista omistaja-arvoa aktiivisen ja vastuullisen omistajuuden kautta. Sijoitusstrategiamme keskittyy vähemmistösijoituksiin suomalaisissa kansallisesti merkittävissä listayhtiöissä sekä suomalaisissa listaamattomissa kasvuyhtiöissä. Pyrimme erinomaisuuteen kaikessa mitä teemme. Solidiumin osakeomistusten arvo on noin 11,3 miljardia euroa. Lisätietoja: www.solidium.fi