Solidiumin toimitusjohtaja Antti Mäkinen jättää yhtiön toimitusjohtajan tehtävät 31. toukokuuta 2022. Mäkinen, 60, on toiminut yhtiön johdossa vuodesta 2017 lähtien.

”Kuluneet viisi vuotta ovat olleet antoisaa aikaa ja olen saanut tehdä töitä erinomaisen tiimin ja hienojen salkkuyhtiöiden kanssa. Solidiumilla on vakaa asema ja vahvat näytöt omistaja-arvon kasvattamisessa”, Mäkinen sanoo.

Antti Mäkinen on toiminut useissa Solidiumin salkkuyhtiöissä hallituksen jäsenenä ja omistajien nimitystoimikunnan puheenjohtajana. Hän on kevään yhtiökokouksissa edelleen ehdolla mm. Stora Enson hallituksen puheenjohtajaksi ja Metso Outotecin hallituksen jäseneksi.

Solidiumin hallituksen puheenjohtaja Harri Sailas kiittää Mäkistä tämän työstä sekä Solidiumin johdossa että Solidiumin edustajana salkkuyhtiöissä.

”Antti Mäkisen johdolla Solidiumin asema on vakiintunut ja yhtiö on aktivoitunut sekä omistajana että uusien sijoitusten tekijänä. Hänen toimintansa on herättänyt arvostusta yhtiön kaikissa sidosryhmissä”, Harri Sailas sanoo.

Solidium aloittaa välittömästi uuden toimitusjohtajan haun.

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Antti Mäkinen, Hallituksen puheenjohtaja Harri Sailas; soittopyynnöt Jaana Lahti, puh. 050 339 8801

Lisätietoja

Solidium on Suomen valtion kokonaan omistama osakeyhtiö, jonka tehtävänä on vahvistaa ja vakauttaa kotimaista omistusta kansallisesti merkittävissä yrityksissä ja kasvattaa pitkäjänteisesti omistustensa taloudellista arvoa. Solidium on omistajana kahdessatoista merkittävässä pörssilistatussa yhtiössä, joissa kaikissa Solidium on vähemmistöomistajana (Anora Group Oyj, Elisa Oyj, Kemira Oyj, Konecranes Oyj, Metso Outotec Oyj, Nokia Oyj, Nokian Renkaat Oyj, Outokumpu Oyj, Sampo Oyj, Stora Enso Oyj, TietoEVRY Oyj ja Valmet Oyj). Solidiumin sijoitusvarallisuuden arvo on noin 9,4 miljardia euroa. Lisätietoja: www.solidium.fi.