Solidiumin hallitus on hyväksynyt yhtiön päivitetyn strategian ja taloudelliset tavoitteet. Päivitetyn strategian keskiössä ovat kasvun, uudistumisen ja arvonluonnin edistäminen suomalaiselle yhteiskunnalle.
Solidiumin strategian, tavoitteiden ja toimintamallin päivittämistyö aloitettiin vuoden 2025 toisella puoliskolla, ja se saatiin valmiiksi vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä. Solidiumin missio säilyy ennallaan: tavoitteena on luoda omistaja-arvoa ja vahvistaa omistajuutta suomalaisissa kansallisesti merkittävissä yrityksissä. Sijoitusstrategiaan kuuluvat vähemmistösijoitukset sekä suomalaisiin listayhtiöihin että listaamattomiin kasvuyrityksiin. Uudet sijoitukset ovat kooltaan vähintään 50 miljoonaa euroa.
Solidium luo arvoa pääoman allokoinnin ja aktiivisen omistajuuden kautta. Sitoutuneena omistajana se kehittää hallitusten kokoonpanoja, luo arvoa hallitustyöskentelyn avulla ja käyttää omistajan vaikutusvaltaa käymällä rakentavaa vuoropuhelua omistusyhtiöiden, kanssasijoittajien ja muiden sidosryhmien kanssa.
Solidium on asettanut tavoitteekseen saavuttaa yli 10 %:n kokonaistuoton (TSR) koko osakesalkulleen suhdannesyklin yli. Solidiumin osakeomistusten kokonaistuotto perustamisesta lähtien on 10,2 % p.a. Lisäksi tavoitteena on, että koko osakesalkun kokonaistuotto ylittää Solidiumin verrokki-indeksin sekä Helsingin pörssin osakkeista koostuvan OMX CAP GI -indeksin kokonaistuotot. Yksittäisten osakeomistusten kokonaistuottojen odotetaan ylittävän omien verrokkiensa mediaanituotot.
Yhtiö pyrkii rajoittamaan omistusten keskittymistä siten, että yksittäinen sijoitus edustaa alle 20 %:n osuutta kokonaissalkusta, ellei suurempi osuus ole hyvin perusteltu. Solidium tavoittelee myös enintään 10 %:n velkavipua, ja sillä tulee olla vähintään 100–300 miljoonaa euroa käteisenä tai sitovina luottolimiitteinä.
”Kasvun, uudistumisen ja arvonluonnin edistäminen suomalaiselle yhteiskunnalle ovat uudistetun strategiamme ytimessä. Suomi tarvitsee arvoa luovaa kasvua, ja pyrimme osaltamme toimimaan tämän kasvun katalysaattorina. Taloudelliset tavoitteemme ovat kunnianhimoiset ja vaativat kovaa työtä ja onnistunutta pitkän aikavälin toteuttamista sekä meiltä että omistusyhtiöiltämme. Aiomme toimia aktiivisena, sitoutuneena ja kasvuhakuisena omistajana ja tukea omistusyhtiöitämme niiden täyden potentiaalin saavuttamisessa”, Solidiumin toimitusjohtaja Matts Rosenberg sanoo.
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Matts Rosenberg
Mediakyselyt: Natalie Nevaste, puh. 044 362 9198
Solidium on Suomen valtion omistama sijoitusyhtiö, joka luo pitkäaikaista omistaja-arvoa aktiivisen ja vastuullisen omistajuuden kautta. Sijoitusstrategiamme keskittyy vähemmistösijoituksiin suomalaisissa kansallisesti merkittävissä listayhtiöissä sekä suomalaisissa listaamattomissa kasvuyhtiöissä. Pyrimme erinomaisuuteen kaikessa mitä teemme. Solidiumin osakeomistusten arvo on noin 9,1 miljardia euroa. Lisätietoja: www.solidium.fi