Fin | Eng | Swe

Solidium Oy:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset

30.10.2009

Solidium Oy:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Helsingissä 30.10.2009. Kokous vahvisti yhtiön tilinpäätöksen tilikaudelta 1.5.-30.6.2009 ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että osinkoa ei makseta tilikaudelta.

Hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistettiin seitsemän (7). Hallitukseen valittiin seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka suostumustensa mukaisesti puheenjohtajaksi Keijo Suila ja varapuheenjohtajaksi Eija Ailasmaa sekä varsinaisiksi jäseniksi Jouni Hakala, Antti Herlin, Lauri Ihalainen, Marketta Kokkonen ja Anni Vepsäläinen.

Yhtiökokous vahvisti hallituksen puheenjohtajan palkkioksi 5 500 euroa kuukaudessa, varapuheenjohtajan palkkioksi 3 000 euroa kuukaudessa ja jäsenten palkkioksi 2 500 euroa kuukaudessa. Lisäksi vahvistettiin 600 euron suuruinen kokouspalkkio kustakin kokouksesta.

Solidium Oy:n tilintarkastajiksi valittiin KHT-yhteisö KPMG Oy Ab, päävastuullisena tilintarkastajana KHT Sixten Nyman seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka. Tilintarkastajien palkkio päätettiin maksaa laskun mukaan.

Tiedotteet