Fin | Eng | Swe

Solidium Oy:n puolivuosikatsaus 1.7.–31.12.2017

12.2.2018

  • Osakeomistusten tuotto katsauskaudella 1.7.-31.12.2017 oli 4,0 prosenttia ja
    kalenterivuonna 2017 12,9 prosenttia
  • Substanssiarvo laski 307 miljoonan euron voitonjaon takia katsauskauden aikana 39 miljoonalla eurolla ja oli katsauskauden lopussa 7 656 miljoonaa euroa
  • Solidiumin varsinainen yhtiökokous päätti 307 miljoonan euron voitonjaosta Suomen valtiolle ja Solidiumin hallitukseen valittiin uudeksi jäseneksi Timo Ahopelto
  • Tarkennetun strategian mukaisesti Solidiumin toimitusjohtaja Antti Mäkinen on ehdolla Metso Oyj:n, Sampo Oyj:n ja Stora Enso Oyj:n hallituksiin


Solidiumin toimitusjohtaja Antti Mäkinen kommentoi katsauskautta: 

”Vuoden 2017 jälkimmäisellä vuosipuoliskolla osakemarkkinoiden nousu taittui hieman ja sillä oli vaikutusta myös Solidiumin omistusyhtiöihin. Tästä huolimatta osakeomistusten arvo kasvoi katsauskaudella 8,2 miljardista eurosta 8,5 miljardiin euroon. Katsauskauden ilonaiheena oli hyvän kurssikehityksen jatkuminen Outotecissa, Stora Ensossa ja SSAB:ssa.

Solidium sai katsauskauden aikana valmiiksi oman strategiapäivityksen, jonka keskeisin muutos liittyy aktiivisempaan omistajarooliin. Katsauskauden jälkeisissä tapahtumissa tämän strategiapäivityksen vaikutukset näkyvät muun muassa ehdokkuuksissani Solidiumin omistusyhtiöiden hallituksiin. Olen ehdolla kevään yhtiökokouksissa Metson, Sammon ja Stora Enson hallituksiin. Tämä on osa strategian mukaista tavoitettamme, että pidemmällä aikavälillä Solidiumilla on hallituspaikka jokaisen omistusyhtiön hallituksessa.

Olemme osana Solidiumin osakesalkun uudistamista viimeisen noin parin viikon aikana myyneet 3,6 prosenttia SSAB:n liikkeeseen lasketuista osakkeista 151 miljoonalla eurolla. Lisäksi myimme onnistuneesti loput Telia Company:n osakkeemme, eli 3,2 prosenttia Telia Companyn liikkeeseen lasketuista osakkeista. Myyntitulot olivat 517 miljoonaa euroa. 



SOLIDIUMIN OMISTUKSET

Omistusten kehitys ja tunnusluvut

Solidiumin kaikkien omistusten (osakeomistukset ja rahamarkkinasijoitukset) arvo oli 8 847 miljoonaa euroa 31.12.2017 (8 930 miljoonaa euroa 30.6.2017 ja 8 536 miljoonaa euroa 31.12.2016). Kaikkien omistusten tuotto oli 3,8 prosenttia katsauskaudella ja 12,2 prosenttia viimeisen 12 kuukauden ajalta. Tarkemmat tiedot omistusten jakaumasta ja tuotoista ovat liitteenä.

Osakeomistukset
Solidiumin osakeomistusten arvo oli 8 538 miljoonaa euroa 31.12.2017 (8 223 miljoonaa euroa 30.6.2017 ja 7 848 miljoonaa euroa 31.12.2016). Solidiumin osakeomistusten kokonaistuotto oli katsauskaudella 4,0 prosenttia ja viimeiseltä 12 kuukaudelta 12,9 prosenttia. Katsauskauden aikana parhaiten tuottivat Outotec, Stora Enso ja SSAB, kun taas Metson, Telia Companyn ja Tiedon kehitys oli heikointa.

Rahamarkkinasijoitukset
Solidiumin rahamarkkinasijoitukset olivat 309 miljoonaa euroa 31.12.2017 (707 miljoonaa euroa 30.6.2017 ja 688 miljoonaa euroa 31.12.2016). Rahamarkkinasijoitusten tuotto oli katsauskaudella 0,2 prosenttia ja viimeiseltä 12 kuukaudelta 0,4 prosenttia.

Osallistuminen nimitystoimikuntien toimintaan

Solidiumin omistamien yhtiöiden hallitusvalinnat ovat keskeisimpiä vaikutuskanavia ja nimitystoimikunnan puheenjohtajuus tai jäsenyys on tehokas tapa vaikuttaa hallitusvalintojen kautta yhtiön strategiseen suuntaan ja omistaja-arvon kasvattamiseen. Solidium osallistui katsauskaudella aktiivisesti hallitusvalintoja valmistelevien nimitystoimikuntien työskentelyyn.

Solidiumin edustajat ovat toimineet Elisan, Outokummun, Outotecin, Ahtiumin ja Valmetin osakkeenomistajien nimitystoimikunnan puheenjohtajina sekä Kemiran, Metson, SSAB:n, Stora Enson, Telia Companyn ja Tiedon osakkeenomistajien nimitystoimikunnan jäseninä. Nimitystoimikunnat valmistelevat hallituksen jäsenten valintaan ja palkitsemiseen liittyvät ehdotukset varsinaisille yhtiökokouksille 2018.

Osakemyynnit ja -ostot

Solidium myi kuuden kuukauden katsauskauden aikana Outokummun osakkeita markkinoille 36 miljoonalla eurolla pienentäen omistusosuutta 23,8 prosentista 22,8 prosenttiin.

Katsauskauden aikana Solidium hankki Konecranes osakkeita 29 miljoonalla eurolla. Osakkeiden hankinnan jälkeen Solidiumin omistusosuus Konecranesissa nousi 3,2 prosentista 4,2 prosenttiin.



SOLIDIUM OY:N TAPAHTUMAT

Varsinainen yhtiökokous

Solidiumin varsinainen yhtiökokous pidettiin Helsingissä 26.9.2017. Yhtiökokous vahvisti yhtiön tilinpäätöksen tilikaudelta 1.7.2016-30.6.2017 ja myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että Solidium jakaa osinkoa ja pääoman palautusta omistajalle yhteensä 307 miljoonaa euroa, mikä vastaa Solidiumin saamien osinkojen määrää näistä maksettavat verot huomioiden. Hallitukseen valittiin seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka puheenjohtajaksi Harri Sailas, varapuheenjohtajaksi Eija Ailasmaa sekä hallituksen jäseniksi Timo Ahopelto (uusi jäsen), Aaro Cantell, Markku Hyvärinen, Paula Lehtomäki ja Marjo Miettinen.

Solidiumin strategian päivitys

Solidiumin strategian päivityksessä perustehtävä pysyy ennallaan: vahvistaa ja vakauttaa kotimaista omistusta kansallisesti merkittävissä yrityksissä ja kasvattaa pitkäjänteisesti omistusten taloudellista arvoa. Strategian päivityksessä tuli kuitenkin muutoksia niihin keinoihin, joilla tavoitteeseen pyritään. Keskeisin muutos liittyy aktiivisempaan omistajarooliin. Solidium pyrkii vähemmistöomistajan käytettävissä olevin keinoin tukemaan ja haastamaan omistusyhtiöitä kehittymään ja menestymään verrokkiyhtiöitään paremmin. Tavoitteena on, että pidemmällä aikavälillä Solidiumilla on edustaja jokaisen omistusyhtiön hallituksessa.

Taloudellisia tunnuslukuja

Solidiumin toimintakulut katsauskaudella olivat 2,3 miljoonaa euroa ja toiminnan hallinnointikulusuhde siten vuositasolla 0,06 prosenttia. Solidiumin substanssiarvo oli katsauskauden lopussa 7 656 miljoonaa euroa.



Tämä puolivuosikatsaus on saatavilla Solidiumin internet-sivuilla, http://www.solidium.fi/fi/julkaisut-ja-media/puolivuosikatsaus/.


Solidium Oy

Lisätietoja: Toimitusjohtaja Antti Mäkinen, puh. 010 830 8905

Solidium on Suomen valtion kokonaan omistama osakeyhtiö, jonka tehtävänä on vahvistaa ja vakauttaa kotimaista omistusta kansallisesti tärkeissä yrityksissä ja kasvattaa pitkäjänteisesti omistustensa taloudellista arvoa. Solidiumin strategian perusta ja keskeisin tavoite on nykyomistusten hyvä hoito ja niiden arvon kasvattaminen. Solidium on omistajana kahdessatoista pörssiyhtiössä, joissa kaikissa Solidium on vähemmistöomistajana (Ahtium Oyj, Elisa Oyj, Kemira Oyj, Metso Oyj, Outokumpu Oyj, Outotec Oyj, Sampo Oyj, SSAB AB, Stora Enso Oyj, Tieto Oyj ja Valmet Oyj). Solidiumin osakeomistusten markkina-arvo on noin 7,6 miljardia euroa. Lisätietoja: www.solidium.fi.

 

Liite: Solidiumin omistukset 31.12.2017

        Tiedotustilaisuuden esitys

Tiedotteet