19.5.2012 18:16

Suomi Svenska English

Solidium

Solidiumin tehtävät ja toiminta

Yleistä

Solidium on Suomen valtion kokonaan omistama osakeyhtiö, jonka tehtävänä on vahvistaa ja vakauttaa kotimaista omistusta kansallisesti tärkeissä yrityksissä ja kasvattaa pitkäjänteisesti omistustensa taloudellista arvoa. Solidiumin yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön toimialana on omistaa ja hallinnoida Suomessa toimivien yritysten osakkeita ja käyttää niissä omistajuuteen perustuvaa määräysvaltaa. Solidium noudattaa toiminnassaan valtioneuvoston vahvistamia yleisiä omistajaohjauksen periaatteita.

Yhtiö sijoittaa varoja yrityksiin, joilla katsotaan olevan kansallista merkitystä. Solidium voi sijoittaa suomalaisiin pörssiyhtiöihin, laajasti Suomessa toimiviin ulkomaalaisiin pörssiyhtiöihin sekä listautumista valmisteleviin yhtiöihin. Talouspoliittinen ministerivaliokunta on määrittänyt Solidiumin hallituksen toimintavaltuudet, joiden puitteissa hallitus toimii itsenäisesti.

Solidiumin sijoitustoiminta

Solidiumin sijoitustoiminta perustuu taloudelliseen analyysiin ja sen tavoitteena on pitkäaikainen omistaja-arvon kasvattaminen. Solidium on omistamissaan yhtiöissä pitkäaikainen omistaja ja se pyrkii edesauttamaan aktiivisen omistajuuden keinoin omistamiensa yhtiöiden kehitystä ja kasvua sekä arvonmuodostusta pitkäjänteisesti.

Solidiumin sijoitusstrategian perusta ja keskeisin tavoite on nykysalkun hyvä hoito ja sen arvon kasvattaminen. Solidiumin toiminnan tuottotavoitteena on kasvattaa osakesijoitusten arvoa kustannustehokkaalla tavalla pitkällä aikavälillä käyttämällä vertailuindeksinä OMX Hki Cap -indeksiä sekä riskikorjattua valtion pitkäaikaista velkakirjatuottoa.

Uusien sijoituskohteiden analysoimiseksi Solidium käyttää useista erilaisista sijoituskriteereistä koostuvaa analyysiä. Keskeisimpiä kriteerejä uusien sijoituskohteiden analysoinnissa ovat:

Solidiumin tekemiin sijoituksiin ei liity elinkeinopoliittisia syitä, tukiluontoisuutta eikä kilpailua vääristäviä vaikutuksia. Solidium ei sijoita yhtiöihin, joiden toiminnan voidaan katsoa olevan epäeettistä taikka joiden rahoitusasema tai omistusrakenne ei puolla sijoitusta yhtiöön.

Solidium voi irtautua tai vähentää omistustaan sijoituskohteissaan, mikäli taloudelliset perusteet irtautumiselle tai omistuksen vähentämiselle ovat vahvat ja markkinatilanne puoltaa irtautumista tai omistuksen vähentämistä. Samoin Solidium voi irtautua tai vähentää omistustaan sijoituskohteissaan, mikäli Solidiumin tehtävä suomalaisena ankkuriomistajana on saavutettu tai se voidaan saavuttaa alhaisemmalla omistusosuudella.

Aktiivinen omistajuus

Solidium on suurin tai yksi suurimpia omistajia sijoituskohteissaan ollen kuitenkin kaikissa yhtiöissä vähemmistöomistajana. Solidium toimii omistamissaan yhtiöissä aktiivisena omistaja ja pyrkii vaikuttamaan omistajalle kuuluviin asioihin omistamissaan yhtiöissä.

Osana aktiivista omistajuutta Solidium valmistelee omistajastrategisen näkemyksen kunkin omistamansa yhtiön osalta. Tämä edellyttää yhtiöiden liiketoiminnan, toimintaympäristön, kilpailutilanteen ja taloudellisen aseman syvällistä ymmärtämistä sekä aktiivista vuorovaikutusta Solidiumin omistamien yhtiöiden ja muiden osakkeenomistajien kanssa. Omistajastrategian luomisen avulla Solidium muodostaa oman näkemyksensä mm. yhtiöiden pääomatarpeisiin sekä merkittäviin strategisiin ja rakenteellisiin kysymyksiin. Omistajastrategian perusteella Solidium tekee myös päätökset muun muassa omistamiensa yritysten osakkeiden myymisestä tai uusien osakkeiden ostamisesta tai merkitsemisestä osakeanneissa sekä suhtautumisesta omistajien kannanottoa edellyttäviin yritysjärjestelyihin.

Keskeisimpiä aktiivisen omistamisen vaikutuskeinoja on hallitusten jäsenten valintoihin osallistuminen. Solidiumin edustajat osallistuvat useimmissa Solidiumin omistamissa yhtiöissä hallitusten jäsenten toiminnan arviointiin ja yhtiökokoukselle tehtävän hallituksen jäseniä ja hallituksen jäsenten palkkioita koskevien ehdotusten valmisteluun osakkeenomistajista koostuvassa nimitysvaliokunnassa tai Solidiumin edustajia kuullaan ehdotusten valmistelussa muutoin.

Keskeisiä hallituksen jäsenten valintaa koskevia tavoitteita ovat muun muassa jäsenvalintojen perustuminen yhtiön kehitystarpeisiin sekä muodostaa hyvin toimiva, toisiaan täydentävä hallituskokoonpano, jonka jäsenillä on monipuolista osaamista ja kokemusta. Hallituksen jäsenten valintakriteereitä ovat muun muassa ammattitaito, osaaminen ja kokemus, sitoutuneisuus, riippumattomuus sekä mahdollisuus käyttää riittävästi aikaa hallitustehtävien hoitamiseen.

Solidiumin omistamien yhtiöiden hallinnointi

Solidium pyrkii edistämään hyvien hallinnointiperiaatteiden soveltamista omistamiensa yhtiöiden hallinnoinnissa. Solidium noudattaa omistamiensa yhtiöiden hallinnoinnissa osakeyhtiölakia, arvopaperimarkkinalakia, muuta lainsäädäntöä, Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia ja arvopaperimarkkinoiden parhaita käytäntöjä. Solidium hallinnoi omistamiaan yhtiöitä noudattamalla muun muassa seuraavia periaatteita:

Solidiumin yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiökokous vahvistaa ne hyvää hallintotapaa koskevat periaatteet, joita yhtiön tulee noudattaa toimiessaan pörssiyhtiöiden osakkeenomistajana.

Suomen arvopaperimarkkinalain-säädännön kokonaisuudistusta koskeva työryhmän muistio julkistettiin helmikuussa 2011. Työryhmä on pyrkinyt selkeyttämään arvopaperimarkkinalainsäädäntöä ja lisäämään sen kilpailukykyä. Arvopaperimarkkinalainsäädännön uudistamisella on vaikutuksia Solidiumin toimintaympäristöön, ja Solidium seuraa lainsäädännön uudistushanketta.

Suomessa 1.10.2010 voimaantullut listayhtiöiden hallinnointikoodi lisäsi joustavuutta listayhtiöiden hallitusten jäsenten nimitysasioiden valmistelussa. Uudistetun hallinnointikoodin mukaan hallituksen jäsenten valinnan valmistelua varten perustettua osakkeenomistajista tai osakkeenomistajien edustajista koostuvaa nimitystoimikuntaa ei pidetä poikkeuksena koodista. Lisäksi uusi hallinnointikoodi lisää läpinäkyvyyttä ja yhdenmukaisuutta listayhtiöiden palkitsemisen kuvaamisessa.