Yritysesittelyt
![]()
Elisa Oyj
Solidiumin omistusosuus 10 %
Elisa on suomalainen matkaviestinnän ja kiinteän verkon palveluyritys, joka toimii Pohjoismaissa, Baltian maissa ja Venäjällä. Yhtiö palvelee alueellisesti noin 2 miljoonaa kuluttaja-asiakasta ja kansainvälisesti noin 150 000:ta yritysasiakasta tarjoamalla laajan valikoiman erilaisia liittymiä palveluineen. Yhtiö tarjoaa palveluita sekä Elisa- että Saunalahti tuotemerkeillä. Elisan tavoitteena on parantaa organisaatioiden tuottavuutta verkossa, sekä kehittää kuluttajille ja yritysasiakkaille ICT- ja online-palveluja.
Yhtiön liikevaihto vuonna 2010 oli 1,5 miljardia euroa, josta noin 90 % tuli Suomesta. Henkilöstön määrä on noin 3 700. Elisa toimii globaalisti yhteistyössä Vodafonen ja Telenorin kanssa.
Elisan kotisivulle![]()
Kemira Oyj
Solidiumin omistusosuus 17 %
Kemira on vedenkäsittelyn kemikaaleihin keskittynyt yhtiö, jolla on kattava tuotevalikoima kemiallisessa vedenkäsittelyssä, veden erotustekniikassa ja kuitukemiassa. Kemira tarjoaa sekä veden laadun että määrän hallintaratkaisuja, joilla lisätään asiakkaiden energia-, vesi- ja raaka-ainetehokkuutta. Kemiran asiakkaita ovat vesi-intensiivisillä aloilla toimivat yhtiöt, sekä vedenkäsittelyyn liittyvät julkisen sektorin toimijat.
Vuonna 2010 Kemiran liikevaihto oli noin 2,2 miljardia euroa ja liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 162 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa työskentelee noin 5 100 henkilöä 40 maassa.
Kemiran kotisivulle![]()
Metso Oyj
Solidiumin omistusosuus 11 %
Metso on kestävien teknologioiden ja palveluiden toimittaja kaivos-, maanrakennus-, energia-, metallinkierrätys- sekä massa- ja paperiteollisuudelle. Metso toimii yli 50 maassa ja työllistää maailmanlaajuisesti noin 30 000 henkeä. Metson liikevaihto oli viime vuonna 5,6 miljardia euroa.
Metso-konserni koostuu kolmesta raportointisegmentistä: Kaivos- ja maarakennusteknologia, Energia- ja ympäristöteknologia ja Paperi- ja kuituteknologia. Yli 40 prosenttia Metson liikevaihdosta ja arviolta yli puolet tuloksesta muodostuu palveluliiketoiminnasta.
Metson kotisivulle![]()
Outokumpu Oyj
Solidiumin omistusosuus 31 %
Outokumpu on Euroopan suurimpia ruostumattoman teräksen tuottajia. Outokummulla on asiakkaita ympäri maailmaa useilla eri aloilla. Yhtiön tuotteita ovat kylmä- ja kuumavalssatut nauhat, levyt ja putkituotteet, joita myydään mm. rakennus-, prosessi- ja kemian teollisuudelle sekä kuljetusalan ja catering-alan sovelluksiin. Tärkeimmät tuotantolaitokset sijaitsevat Suomessa, Ruotsissa, Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa.
Outokumpu toimii yli 30 maassa ja työllistää noin 8 000 henkilöä. Pääkonttori sijaitsee Espoossa.
Outokummun kotisivulle![]()
Outotec Oyj
Solidiumin omistusosuus 6 %
Outotec on maailman johtavia teknologia- ja prosessitoimittajia metallurgian ja mineraalien jalostuksen alalla. Se on edelläkävijä myös mineraalien käsittelyn ja metallien jalostuksen ympäristöhaasteiden ratkaisemisessa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2011 oli 1 386 miljoona euroa ja liikevoitto ilman kertaeriä 122 miljoonaa euroa.
Yhtiöllä oli vuoden 2011 lopussa runsaat 3 900 työntekijää. Outotec toimii maailmanlaajuisesti: sillä on toimipaikkoja 24 maassa ja toimituksia yli 80 maahan.
![]()
Rautaruukki Oyj
Solidiumin omistusosuus 40 %
Rautaruukki toimittaa metalliin perustuvia komponentteja, järjestelmiä ja kokonaistoimituksia rakentamiseen ja konepajateollisuudelle. Ruukki toimii 27 maassa. Yhtiön suurimpia asiakastoimialoja ovat liike- ja toimitilarakentaminen, nosto- ja kuljetusvälineteollisuus sekä asiakaskohtaiset terästuotteet.
Rautaruukin toiminta on organisoitu kolmeen divisioonaan: rakentamisen divisioona Ruukki Construction, konepajadivisioona Ruukki Engineering sekä teräsliiketoiminnasta vastaava Ruukki Metals.
Rautaruukin markkina-alue on Eurooppa ja sillä on vahva asema Pohjoismaissa. Kasvun painopiste on pitkällä aikavälillä itäisessä Keski-Euroopassa, Venäjällä ja Ukrainassa. Rautaruukin liikevaihto oli 2,4 miljardia euroa vuonna 2010 ja liikevoitto -12 miljoonaa euroa. Yhtiö työllistää noin 11 700 henkilöä.
Rautaruukin kotisivulle![]()
Sampo Oyj
Solidiumin omistusosuus 14 %
Sampo -konsernin liiketoiminta jakautuu kahteen pääliiketoiminta-alueeseen. Vahinkovakuutusliiketoimintaa harjoittava If Vahinkovakuutus on Pohjoismaiden suurin vahinkovakuutusyhtiö, jonka liiketoiminta kattaa myös Baltian maat ja Venäjän. Vahinkovakuutuskonsernin emoyhtiö If Skadeförsäkring Holding AB (publ) sijaitsee Ruotsissa. Henkivakuutusliiketoimintaan ja vakuutukselliseen varainhoitoon erikoistunut Mandatum Life toimii Suomessa ja Baltian maissa.
Konsernin emoyhtiö Sampo Oyj omistaa ja hallinnoi vakuutusliiketoimintaa harjoittavia tytäryhtiöitä. Tämän lisäksi yhtiö on merkittävä osakkeenomistaja Pohjoismaiden suurimmassa pankissa Nordeassa. Sampo omistaa noin 21,3 % (tilanne 30.9.2011) Nordea Bank AB:n osakekannasta.
Sampo-konsernin sijoitusomaisuus oli noin 16,8 miljardia euroa 30.06.2011. Sampo-konsernin palveluksessa on noin 6 900 työntekijää.
![]()
Sponda Oyj
Solidiumin omistusosuus 15 %
Sponda Oyj on johtava toimitilakiinteistöihin erikoistunut kiinteistösijoitusyhtiö. Yhtiö toimii Suomessa pääkaupunkiseudulla ja maan suurimmissa kaupungeissa sekä Venäjällä Pietarissa ja Moskovassa.
Sponda-konsernin sijoituskiinteistöjen vuokrattava pinta-ala on noin 1,5 milj. m² koostuen toimisto- ja liiketiloista sekä logistiikkakohteista. Sijoituskiinteistöjen käypä arvo on noin 3,1 miljardia euroa.
Toimistot ja liiketilat muodostivat 70 %, logistiikkakiinteistöt 16 %, kiinteistörahastot 3 % ja Venäjä -liiketoimintayksikkö 11 % yhtiön nettotuotoista vuonna 2010.
Yhtiö on organisoitu neljään liiketoimintayksikköön: Sijoituskiinteistöt, Kiinteistökehitys, Kiinteistörahastot ja Venäjä.
Spondan kotisivulle![]()
Stora Enso Oyj
Solidiumin omistusosuus 12 %
Stora Enso on globaali metsäteollisuusyhtiö, jonka päätuotteet ovat kuluttajapakkauskartonki, teollisuuspakkaukset, sanomalehti- ja kirjapaperi, aikakauslehti- ja hienopaperi sekä puutuotteet. Konsernin liikevaihto oli vuonna 2010 noin 10,3 miljardia euroa. Stora Enson palveluksessa työskentelee noin 29 000 henkilöä ja sillä on 85 tehdasta ja tuotantolaitosta 35 maassa.
Kokonaistuotantokapasiteetti on noin 12 miljoonaa tonnia paperia ja kartonkia sekä noin 6 miljoonaa kuutiometriä puutuotteita. Stora Enson asiakkaita ovat kustantamot, painotalot ja paperitukkurit sekä pakkaus-, puusepän- ja rakennusteollisuus.
![]()
Talvivaaran Kaivososakeyhtiö Oyj
Solidiumin omistusosuus 9 %
Talvivaaran Kaivososakeyhtiö on kansainvälisesti merkittävä perusmetallien tuottaja, joka keskittyy ensisijaisesti nikkelin ja sinkin tuotantoon biokasaliuotuksena tunnetun tekniikan avulla. Biokasaliuotuksella metalleja voidaan rikastaa matalapitoisestakin malmista taloudellisesti kannattavasti. Talvivaaran esiintymät Sotkamossa muodostavat yhden Euroopan suurimmista tiedossa olevista sulfidisen nikkelin esiintymistä. Esiintymien arvioidaan riittävän useiden kymmenien vuosien tuotantoon. Yhtiö on tehnyt 10 vuoden myynti- ja ostosopimuksen koko nikkeli- ja kobolttituotannostaan Norilsk Nickelin kanssa sekä pitkäaikaisen sinkin tuotevirtasopimuksen Nyrstarin kanssa. Talvivaaran osakkeet noteerataan Lontoon pörssin päälistalla ja NASDAQ OMX Helsingissä. Yhtiö kuuluu FTSE 250 –indeksiin.
![]()
TeliaSonera AB
Solidiumin omistusosuus 12 %
TeliaSonera on Pohjoismaiden ja Baltian alueen suurin televiestintäratkaisujen tarjoaja, jolla on toimintaa myös Itä- Euroopan ja Aasian matkaviestinmarkkinoilla sekä Espanjassa. Yhtiö toimii yhteensä 19 maassa, joissa on yhteensä 450 miljoonaa asukasta. Päätuotteita ovat matkapuhelinverkon ja kiinteän verkon palvelut. Pääkonttori sijaitsee Tukholmassa. TeliaSoneran palveluksessa on yhteensä noin 29 000 työntekijää.
![]()
Tieto Oyj
Solidiumin omistusosuus 10 %
Tieto on palveluyhtiö, joka tarjoaa tietotekniikka, tuotekehitys ja konsultointipalveluja. Yhtiö on yksi suurimmista tietotekniikan palveluyrityksistä Pohjois-Euroopassa ja tietyillä segmenteillä globaali markkinajohtaja. Tiedon tavoitteena on saavuttaa johtava asema tietotekniikkapalveluissa Koillis-Euroopassa. Päämarkkina-alue on Pohjoismaat, minkä lisäksi Venäjä ja Puola tarjoavat hyviä uusia kasvumahdollisuuksia.
Tiedon liikevaihto vuonna 2010 oli noin 1,7 miljardia euroa ja liikevoitto ilman kertaluontoisia eriä 110 miljoonaa euroa. Konsernin palveluksessa työskentelee 26 maassa noin 18 100 henkilöä joista noin 5 600 Suomessa. Yhtiön osakkeet noteerataan NASDAQ OMX:ssä Helsingissä ja Tukholmassa.